LUOTTOKAPELLIMESTARI SÄVELTÄJÄN RAJATILATUNTOJEN TULKKINA
Turun filharmonisen orkesterin levyllä Transient Moods - Rajatiloja kuullaan Ahvenanmaalla syntyneen, Kaustisella pitkään asuneen ja vaikuttaneen sekä viime vuonna edesmenneen Pehr Henrik Nordgrenin kolme teosta: Sinfonia nro 7, Kesämusiikkia ja Sinfonia nro 8. Orkesteria johtaa levyllä säveltäjän pitkäaikainen ystävä ja luottokapellimestari Juha Kangas.
Nordgrenin 7. sinfoniaa on kutsuttu säveltäjän puhuttelevimpiin teoksiin kuuluvaksi. Teos oli Turun kaupunginorkesterin tilaus säveltäjän 60-vuotisjuhlakonserttiin Turussa 22.1.2004. Konsertin johti silloinkin Juha Kangas.
Sekä 7. että 8. sinfonia on omistettu Nordgrenin musiikin puolestapuhujalle Juha Kankaalle, jälkimmäinen on kirjoitettu syntymäpäivälahjaksi Kankaalle tämän täyttäessä 60 vuotta, tosin teos valmistui lopulta noin vuoden myöhässä. Nordgren on kirjoittanut 7. sinfoniansa käsikirjoituksen loppuun motoksi sitaatin Runebergin Maamme-laulusta: "... där livets hav oss gett en strand..." ja Kalevi Aho kuvaileekin levyvihkon teosesittelyissään näitä kahta teosta seuraavasti: Hänen viimeisissä sinfonioissaan vallitsee kummallinen rajatilan tunnelma. 7. sinfoniassa tähyillään siihen mennessä saavutetulta elämän reunalta taaksepäin, omaan menneisyyteen, kun taas 8. sinfoniassa katse tuntuu kohdistuvan myös rajan tuolle puolen.
Teoksen Kesämusiikkia Nordgren sävelsi keväällä 1977 oleskellessaan muutaman kuukauden Japanissa ja siinä hän palaa vanhan kansanmusiikin maailmaan. Kesämusiikkia oli Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tilaus. Teos on omistettu Keski-Pohjanmaan kulttuurielämän tärkeälle vaikuttajahahmolle Viljo S. Määttälälle. Hän sai Nordgrenin muuttamaan Kaustisille vuonna 1973, jonne Nordgren jäi asumaan aina kuolemaansa 25.8.2008 asti.